Tuttu kotimainen kuha sopii miedon makunsa puolesta valmistettavaksi eri tavoin – ja yhdistyy erinomaisesti erilaisiin makumaailmoihin. Tämä värikäs keitto on […]
Keitot
Keitot kuuluvat käytännössä maailman kaikkien keittiöiden ruoka-annoksien joukkoon. Keittoon käyvät lähes kaikki erilaiset raaka-aineet: juurekset, kasvikset, kala, kana ja erilaiset lihat. Lisäksi keiton valmistamiseen voi käyttää kasvi- tai eläinpohjaisia liemiä, joita maustetaan kullekin keittiölle tyypilliseen tapaan.
Keitto voi valmistua nuudelikeiton tapaan muutamassa minuutissa – tai sitä voidaan valmistaa pitkään hauduttamalla, kuten esimerkiksi borssia. Helpommalla keitot valmistuvat kun kokkaamisessa hyödyntää valmiita fondeja tai liemikuutioita, mutta suosittelemme kokeilemaan myös liemien valmistamista esimerkiksi lohen perkeistä tai siipiaterialta jääneistä kananluista.
Keittoja tarjotaan maailmalla kaikkina vuorokauden aikoina, aamiaiasesta yöpalaan. Kasviskeitot ovat kevyitä ja siksi sopivia lounasruokia tai aterian aluksi tarjottavia alkupaloja. Pääruokana tarjottavat keitot sisältävät usein proteiineja jotka tekevät niistä täyttävämpiä.
Sieniä käytetään keitoissa ympäri maailman. Hyödynnä syksyisen metsän antimet maukkaiden keittojen ja kastikkeiden valmistamisessa.
Maailman Maut esittelee suosittuja keittoreseptejä maailman eri keittiöistä. Suosittelemme kokeilemaan ja etsimään uusia makuja myös erilaisten keittojen joukosta.
Täyteläinen ja värikäs Kukkakaali-porkkanakeitto
Tämä herkullisen värinen keitto hurmaa täyteläisellä maullaan. Sulatejuusto tuo lounaskeittoon rakennetta ja tekee keitosta ravitsevamman. Porkkana-kukkakaalikeitto sopii yhtä hyvin päivällisen […]
Porkkana-linssikeitto: lämpimät Aasian maut ja värit
Kasviskeitto on helppo ja fiksu valinta lounaalle. Porkkana-linssikeitto täyttää hyvän lounaskeiton kriteerit: se valmistuu vaivattomasti ja nopeasti muutamasta aineksesta, tarjoten maukkaan […]
Suppilovahverocappuccino on astetta fiinimpi sienikeitto
Suppilovahveroista syntyy perinteisen keiton lisäksi myös tyylikkäämpi ja maultaan monimuotoisempi alkukeitto, jota kutsutaan tässä tapauksessa cappuccinoksi. Maitovaahto ja koristeet viimeistelevät […]
Tomaatti-kookoskeitto valmistuu nopeasti
Tomaatti-kookoskeitto on todellinen pikaruoka, joka lyhyestä valmistusajasta huolimatta tarjoaa miellyttävän makuelämyksen. Vartissa valmis keitto sopii aterian alkukeitoksi tai kevyeksi lounaaksi. […]
Aromaattinen porkkanakeitto Aasian mausteilla
Porkkana sopii mainioksi vaihteluksi kun haluat valmistaa kasvissosekeiton. Tässä reseptissämme porkkanaa saa kattilaan seurakseen perunan lisäksi thaimaalaisesta keittiöstä tuttua currytahnaa, […]
Harira on kasviskeitto täynnä makua ja tuoksua
Harira on Marokossa perinteisesti ramadanin aikana nautittava keitto, joka on tunnettu ravitsevuudestaan ja monipuolisista mauistaan. Tämä rakenteeltaan runsas, tuoksuva ja […]
Kukkakaali-perunakeitto kumartaa Intian suuntaan
Tämä mieltä ja kieltä lämmittävä keitto yhdistää kukkakaalin, perunan ja kookosmaidon, luoden täyteläisen ja kermaisen makuelämyksen. Keitto sopii erinomaisesti sekä […]
Keitto ei vaadi taitoa
Keitto on on olennainen osa ruokavaliota käytännössä kaikissa maailman keittiöissä, muodossa tai toisessa. Keitot voivat olla arkisia pääruokia tai juhlavia […]
Vastustamattoman hyvä herkkutattikeitto
Herkkutattikeitto on sienikeittojen ehdotonta aatelia, sillä herkkutatti on yksi syksyisen suomalaisen metsän parhaista antimista. Täyteläisen makuinen sieni on helppo tunnistaa, […]
