Kana Saltimbocca on evoluutioversio alun perin vasikanleikkeestä ja kinkusta valmistetusta ruokalajista. Salvia antaa tähän pannulla nopeasti kypsyvään annokseen makua ja tuoksua. Lisukkeeksi voit valmistaa sesongin, maun ja nälän tilanteen mukaan esimerkiksi salaattia, polentaa, tai risottoa.
Italialaisen keittiön kuuluisiin maailmanvalloittajiin laskettava Saltimbocca alla Romana on peräisin jo Rooman valtakunnan ajoilta. Vasikanleikkeen saatavuus vaihtelee eri maissa ja marketien lihatiskeistä sitä on yleensä turha etsiä, tilapuodeista sitä voi yrittää hankkia alkuvuoden kuukausina. Vasikanlihana voidaan myydä sellaisen naudan lihaa, joka on teurastushetkellä 8 – 12 kuukauden ikäinen. Siksi tämä Maailman Maut -resepti perustuu kanan rintafileisiin.
Salvia maustaa Kana Saltimboccan
Salvia on voimakkaasti tuoksuva yrtti, joka sopii käytettäväksi tuoreena tai kuivattuna. Salviaa käytetään sekä liha-, kala- että kasvisruokien kanssa. Suomessa salvia ei kasva luonnonvaraisena, mutta kotipuutarhassa tai parvekelaatikossa salvia menestyy keväästä pitkälle syksyyn. Salvianlehtiä voi pakastaa ja ne säilyttävät arominsa kohtuullisen hyvin vaikka ulkomuoto hieman saattaakin kärsiä pakastamisesta. Kaupan salviaruukut ovat usein niin runsaita että kaikkia lehtiä tuskin tulee kerralla käytettyä, joten hävikin vähentämiseksi on suositeltavaa kuivata tai pakastaa ylimääräiset lehdet.
Prosciutto on yleisnimitys italialaista alkuperää olevalle ilmakuivatulle kinkulle. Tavallisimmin marketin leikkelevalikoimaan kuuluvat Prosciutto Crudo ja parmankinkku, joita saa marketeista ohuiksi siivuiksi leikattuna ja vakuumipakattuna. Italialaisessa ilmakuivatussa kinkussa on oman kaltaisensa aromi, joka asettaa haasteita mahdolliselle korvaavalle tuotteelle. Espanjalainen serrano on turhan voimakkaan makuinen, kaikki palvatut ja savustetut kinkut tai pekoni eivät maultaan sovi myöskään prosciuttojen korvaajiksi.
Kana Saltimbocca on helppo valmistaa
Valitse kanahyllystä rintaleikkeitä käytettäväksi tähän annokseen. Leikkaa rintaleike kahteen osaan viistosti siten että saat kaksi jokseenkin yhtä paksua palasta. Voit nuijia ne kevyesti esimerkiksi pakastepussissa tai tuorekelmun alla ja maustaa leikkeet suolalla sekä pippurilla.
Asettele pari – kolme salvianlehteä leikkeen pinnalle. Kietaise sitten ilmakuivatun kinkun siivu leikkeen ympärille – tai puolita siivu ja kiinnitä se 1 – 2 tikulla leikkeen sille puolelle missä salvianlehdet ovat. Ympäri kietaistua kinkunsiivua ei tavallisesti tarvitse tikuttaa vaan sen pysyy pannulla paikallaan.
Leikkeet kypsyvät varsin nopeasti, viinissä, voissa ja yrteissä hauduttaminen maksimoi maun. Kymmenen minuutin kuluttua kannen alta voi nostella lautasille valmiita herkkupaloja. Poimi pannulta myös mahdollisesti käyttämäsi salvian lehdet.
Kana Saltimbocca sopii nautittavaksi monenlaisten lisukkeiden kanssa, useimmiten meillä sitä syödään risoton kanssa. Kuvan versiossa on lisänä paahdettuja kasviksia: porkkanaa, perunaa ja juuripersiljaa. Ja salviaa käytetään reilusti voissa ruskistamisen aikana. Jos polenta ei ole vielä sinulle tuttu lisuke, kannattaa tutustua siihen tämän reseptimme ohjeen mukaisesti, valmistamalla polentaranskalaiset tarjottavaksi Kana Saltimboccan kanssa.
Kana Saltimbocca valmistuu pannulla nopeasti
Course: KanaruoatCuisine: ItaliaDifficulty: Keskivaikea4
annosta15
minutes15
minutesAinekset
4 broilerin rintafileetä
suolaa
rouhittua valkopippuria
8 parmankinkkuviipaletta
2 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
salvianlehtiä
2 dl valkoviiniä, kanalientä tai marsalaviiniä
Ohjeet
- Nuiji (puolitetut) kanafileet ohuiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Asettele 2 - 3 salvianlehteä jokaiselle fileelle, nosta parman- tai palvikinkkuviipaleet päälle ja kiinnitä ne tarvittaessa tikuilla.
- Kuumenna voi-öljyseos pannussa ja paista broilereihin kaunis väri pintaan molemmille puolille.
- Lisää viini tai liemi pannuun ja silppua joukkoon muutamia salvian lehtiä. Anna kiehahtaa ja vähennä lämpö keskilämmölle. Peitä pannu kannella tai foliolla. Jatka hauduttamista noin 10 minuuttia tai kunnes broilerit ovat kypsiä. Voit tarvittaessa lisätä hieman kanalientä tai vettä. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Tarjoa Kana Saltimbocca polentan, risoton, höyrytetyn pinaatin, vihreiden papujen tai vihreän salaatin kanssa.
Vinkit
- Puolita fileet niin ne on helpompi käsitellä pannulla ja voit käyttää kokonaisen viipaleen kinkkua per puolikas. Kaksi tai kolme salvianlehteä on riittävä määrä puolikasta kanafilettä kohti.
WordPress Recipe Plugin by WPZOOM