Etusivu » Uusimmat » Libanonilainen Moussaka on eri maata
Libanonilainen moussaka kulhossa.

Libanonilainen Moussaka on eri maata

Libanonilainen Moussaka on tunnetumpaa kreikkalaista versiota kevyempi, perustuen pehmeäksi haudutettuihin kasviksiin. Jos maukkaat kasvisruoka-annokset yhtään kiinnostavat, niin suosittelemme tutustumaan tähän versioon moussakasta.

Hyppää reseptiin >>>

Libanonilainen moussaka oli meille tähän asti tuntematon ruokalaji, joten lienee syytä antaa oma pieni panoksemme sen tunnettuuden kasvattamiseen. Se eroaa kreikkalaisesta moussakasta yksinkertaisemman rakenteensa, raikkaampien makujensa ja poissaolollaan loistavan lihan ansiosta. Jos haluat kokeilla jotain uutta ja erilaista, libanonilainen moussaka on varteenotettava vaihtoehto.

Eihän tämä ole mikään moussaka?

Väärin. Itäisen Välimeren alueella valmistetaan runsaasti erilaisia, moussakaksi kutsuttuja ruokia. Kreikkalaiset ovat tahattomasti tai tahallaan onnistuneet omimaan moussakan kansainvälisesti omiin nimiinsä munakoisoa, perunaa, lampaanlihaa ja bechamelkastiketta sisältävällä vuokallaan. Yhteinen tekijä useimmissa moussaka-annoksissa on munakoison merkittävä rooli. 

Myös tomaattikastiketta käytetään useissa moussakaresepteissä, vaikka se ei alun perin moussakaan ole voinut kuulua. Tomaatti nimittäin saapui Lähi-Itään vasta brittien mukana 1800-luvun alkupuoliskolla ja moussakan juuret ovat paljon varhaisemmassa arabikeittiössä. Meille tuttu, nykymuotoinen kreikkalainen moussaka kehitettiin vasta 1920-luvulla, joten sitä ei voi pitää missään määrin moussakan esi-isänä – tai esikuvana.

Käytä reilusti paistettua munakoisoa ja kuivattuja kikherneitä

Munakoison rakenne on huokoinen ja se imaisee tilaisuuden tullen huomattavan määrän oliiviöljyä sisäänsä. Alunperin munakoisopalat tiettävästi paistettiin runsaassa määrässä oliiviöljyä, mutta hieman kevyemmän lopputuloksen saa kuorruttamalla palojen pinta öljyllä ja uunissa paistamalla. Anna viipaleiden pintaan muodostua kunnon väri, mutta vältä polttamasta munakoisoja.

Ajan salliessa kannattaa vaihtaa tässäkin ruoassa tutut suolaliemeen säilötyt purkkiherneet kuivattuna myytäviin. Muutaman tunnin liotuksen jälkeen ihmettelet että miksi ihmeessä oletkaan aina aiemmin käyttänyt säilöttyjä…  

Mausta aluksi maltillisesti ja lisää oman maun mukaisesti

Tässä reseptissä ei säästellä kanelin ja maustepippurin käytössä. Omaan makuun määrät ovat turhan suuret, joten käytimme ensimmäisellä kokkauskerralla ehkä neljäsosan reseptissä mainituista kanelin ja maustepippurin määristä, seuraavalla kerralla mahdollisesti hieman enemmän. Suosittelemme aloittamaan varovasti ja lisäämään annostusta tarvittaessa. Liikaa lisättyä maustetta ei tässäkään tapauksessa saa pois ruoan joukosta.

Moussaka saa jäähtyä ennen tarjoilua, mutta sen voi tarjoilla myös lämpimänä lisukkeena. Kata pöytään lisäksi ainakin hummusta, cacikia ja pitaleipää. Jos moussakaa sattuu jäämään aterialta yli, niin seuraavana päivänä sen voi lämmittää ja nauttia sen tasaantuneista, täyteläisistä mauista.

Libanonilainen moussaka - erilainen munakoisoruoka

Course: KasvisruokaCuisine: Lähi-ItäDifficulty: helppo
Annoksia

4

annosta
Valmisteluaika

30

minutes
Kypsennysaika

40

minutes

Libanonilainen moussaka eroaa monille tutummasta kreikkalaisesta moussakasta. Tarjoile moussaka kuumana tai huoneenlämpöisenä, yhtenä mezepöydän kasvislisukkeena - tai käytä maukkaana levitteenä tuoreen leivän päällä.

Ainekset

  • 1 kg munakoisoa

  • 0,13 dl oliiviöljyä

  • 1 sipuli

  • 5 valkosipulin kynttä

  • 2 tl jauhettua maustepippuria

  • 1 tl jauhettua kanelia

  • 800 g tomaattia

  • 2 tl sokeria

  • 1 rkl sitruunamehua

  • 2 x 400g purkki säilöttyjä kikherneitä

  • vettä

  • lehtipersiljaa

  • suolaa

  • pippuria

Ohjeet

  • Kuumenna uuni, 230 astetta, kiertoilmatoiminnolla.
  • Kuori munakoison kuoreen raidat, jotta se muistuttaa seeprakuviota, ja leikkaa munakoiso sitten 1,5 cm kuutioiksi.
  • Sekoita munakoisokuutioihin kulhossa 1 dl oliiviöljyä ja hieman suolaa. Jaa kuutiot väljästi kahdelle uunipellille ja paista, kunnes ne ovat lähes täysin pehmenneet, noin 15 minuuttia. Vaihda uunpeltien paikkoja tarvittaessa. Aseta valmiit munakoisokuutiot sivuun.
  • Kuumenna paksupohjainen kattila ja 2 rkl oliiviöljyä miedolla lämmöllä. Kuullota sipulia öljyssä pehmeäksi, sekoittaen säännöllisesti 8-10 minuutin ajan.
  • Lisää valkosipuli, maustepippuri, kaneli ja hieman suolaa ja pippuria. Paista 30 sekuntia jatkuvasti sekoittaen, lisää sitten tomaatit, sokeri ja 100 ml vettä. Sekoita hyvin, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua kannen alla 10-15 minuuttia, jotta maut kehittyvät.
  • Lisää sitruunamehu, paahdetut munakoisot ja keitetyt kikherneet. Jatka kypsentämistä kannen alla, kunnes munakoiso on täysin pehmeä, vielä 10-20 minuuttia. Mausta maun mukaan suolaa, pippuria, sokeria tai sitruunamehua lisäämällä.
  • Tarjoile lämpimänä lisukkeena tai huoneenlämpöisenä levitteenä. Koristele annos lehtipersiljasilpulla.

Vinkit

  • Libanonilainen moussaka eli Maghmour: Vidar Bergum
  • Reseptin mausteiden käyttö voi tuntua liialliselta. Aloita silloin vähentämällä maustepippurin ja kanelin määriä ja lisää niitä kokemuksesi perusteella.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*