Etusivu » Uusimmat » Limemarinoitua kanaa grillissä
Korianteri-limemarinoitua kanaa lautasella lähikuva annoksesta

Limemarinoitua kanaa grillissä

Limemarinoitu kana on yksinkertaisessa marinadissa pitkään maustunut kevyt grilliherkku, jossa yhdistyvät Thaimaalaisen keittiön perusmaut. Hiilligrillissä saat parhaan lopputuloksen, mutta nämä kanat kypsyvät myös pannulla tai uunissa.

Hyppää reseptiin >>>

Limemarinoitu kana on raikas vaihtoehto kesäpäivän grilliateriaksi, mutta se maistuu vuoden ympäri myös muullakin tavalla kypsennettynä. Tämän annoksen salaisuus on pitkä, vähintään 12 tuntia kestävä marinointi, jonka aikana hapot ja mausteet tekevät kanafileistä mureita ja maukkaita.

Yksinkertainen marinadi syntyy vähistä aineista

Thaimaalaiset ruoat ovat usein voimakkaasti maustettuja ja tulisia, mutta tämä annos tekee poikkeuksen. Marinadissa ovat mukana käytännössä kaikki muut thaimaalaiselle keittiölle tyypilliset maut paitsi tulisuus. Limen kuori ja mehu tuovat annokseen kanaa mureuttavaa sitrushappoa, kalakastike suolaista ja umamista makua, sokeria käytetään sekä makeuttajana että kypsennysvaiheessa kanafileiden pintaa karamellisoivana tekijänä.

Yhdistä kaikki marinadin ainekset – tärkein yksittäinen elementti maun kannalta on limenkuoriraaste, joka varmistaa aromaattisen lopputuloksen. Raasta mukaan vain limen vihreä pintakerros, sillä sen alla oleva valkoinen kerros maistuu turhan kitkerältä.  Kaada marinadi pussissa olevien kanojen päälle, pyörittele ja hiero niin että marinadi leviää tasaisesti kanojen pinnalle. Sulje pussi ja laita se varmuuden vuoksi kulhoon tai lautaselle niin säästyt mahdollisen huomaamattoman reiän aiheuttamasta siivousoperaatiosta. Kääntele pussia muutaman kerran marinoitumisen aikana.

Limemarinoitua kanaa kannattaa grillata

Vaikka tämän annoksen tosiaan voi valmistaa pannulla paistaen tai uunissa kypsentäen, on hiiligrillin aikaansaama savuinen aromi tässä annoksessa se kuuluisa piste i:n päällä. Bonuksena saat hiiligrillissä marinadin sokerin myötä karamellisoituneen, upean ruskean ja aavistuksen rapean pinnan. 

Kuumassa grillissä kypsytettyä kanaa kannattaa lepuuttaa muutaman minuutin ajan foliossa. Näin varmistat sen että liha säilyy mehevänä eivätkä nesteet valahda ensimmäisen veitsenviillon jälkeen lautasellesi.

Tarjoa lisukkeina jasmiiniriisiä ja salaattia

Jos haluat pitää annoksen kevyenä, niin suosittelemme riisin ohella kevyttä ja yksinkertaista salaattia limemarinoidun kanan lisukkeeksi: pilko tomaattia, kurkkua ja avokadoa kulhoon ja valmista vinegretti kahdesta ruokalusikallisesta limemehua ja yhdestä ruokalusikallisesta oliiviöljyä. Mausta vinegretti kevyesti suolalla sekä pippurilla ja sekoita kasvisten joukkoon. Viimeistele salaatti tuoreella korianterisilpulla.

 

Yön yli limemarinoitu kana ja avokado-tomaatti-kurkkusalaatti

Course: kanaruoatCuisine: ThaimaaDifficulty: helppo
Annoksia

4

annosta
Valmisteluaika

15

minutes
Paistoaika

10

minutes

Grillaa mehukkaat, limemarinadista makua ja tuoksua ottaneet kanafileet hiiligrillin lämmössä ja saat kauniin, karamellisoidun pinnan. Tarjoile annos raikkaan aasialaisen salaatin, makean chilikastikkeen ja riisin kanssa.

Ainekset

  • 4 kpl kanan rintafileitä

  • 1 limen kuori raastettuna

  • 4 rkl limemehua

  • 2 valkosipulin kynttä

  • 3 tl ruokokidesokeria

  • 0,25 tl mustapippuria

  • 1 rkl oliiviöljyä

  • 2 rkl tuoretta korianteria

  • 1 rkl kalakastiketta

  • 1-2 rkl kasviöljyä paistamiseen

Ohjeet

  • Nuiji kanafileen paksu pää noin 1,5 cm ohueksi.
  • Valmista marinadi yhdistämällä kaikki ainekset. Nosta kanafileet suljettavaan pussiin ja kaada maridnadi kanojen päälle. Purista pussista ilmat pois, sulje pussi ja hiero marinadia kanojen pintaan. Marinoi jääkaapissa vähintään 12 tunnin ajan, mielellään 24-36 tuntia.
  • Grillaa kanafileet kypsiksi hiiligrillissä. Paista suoralla lämmöllä kolmen minuutin ajan ja käännä fileet. Paista toistakin puolta kolmen minuutin ajan ja tarkasta kypsyys. Kypsennä tarvittaessa loppuun epäsuorassa lämmössä grillin kansi kiinni.
  • Anna kanafileiden levätä foliossa kolmen minuutin ajan ennen tarjoilua. Koristele ajnnos korianterilla, chilillä ja limettiviipaleilla. Tarjoile jasmiiniriisin, makean chilikastikkeen ja helpon avokado-tomaatti-kurkkusalaatin kanssa.

Vinkit

  • Voit kypsentää kanafileet myös pannulla paistamalla tai kypsentämällä fileet uunissa, 15 minuuttia 220 asteessa + 3 minuuttia grillivastuksen alla.
  • Helppo lisukesalaatti: 2-3 tomaattia, 0,5 kurkkua ja 1 avokado pilkotaan kulhoon. Yhdistä 1 rkl oliiviöljyä ja 2 rkl limemehua, mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Sekoita vinegretti kasvisten joukkoon, viimeistele korianterisilpulla.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*