Moskovan pata on ruokatoimittaja Mysi Lahtisen käsialaa. Oman kertomuksensa mukaan hän valmisti ensi kerran tätä pataa Suomessa konserttimatkalla olleen Puna-armeijan kuoron konsertin jälkeen ystäväpiirin ex tempore -päivällisruoaksi. Kuoro esiintyi täydelle Helsingin Senaatintorille vuonna 1993 yhdessä suomalaisen Leningrad Cowboys- yhtyeen kanssa.
Alla oleva resepti vaatii vähintään kolmen litran vetoisen padan, jotta pystyt sitä myös pari kertaa kypsennyksen aikana vaivattomasti sekoittamaan.
Moskovan pata on yhtä aikaa suolainen, makea ja hapan
Nimensä tämä tuhti ja maukas lihapata on saanut venäläisistä suolakurkuista, jotka ovat yksi sen pääraaka-aineista. Pataan tarvitaan lisäksi naudanlihaa, sipulia, valkosipulia, hunajaa, cayennepippuria, vehnäjauhoja, lihalientä, sinihomejuustoa ja smetanaa.
Liha kuutioidaan ja ruskistetaan voissa, ja sekoitetaan sitten sipulin, suolakurkun ja mausteiden kanssa pataan. Lopuksi pataan lisätään sinihomejuusto ja smetana, jotka antavat padalle täyteläisen ja kermaisen maun. Pataa haudutetaan uunissa tai liedellä noin puolitoista tuntia, kunnes liha on mureaa.
Moskovan padan lisukkeena voi tarjoilla perunoita tai muusia, itse nautimme sitä useimmiten keitetyn riisin kanssa. Äläkä unohda ripotella annoksen päälle pieneksi silputtua mauste- tai suolakurkkua!
Moskovan pata riistasta
Meillä on ollut ilo ja onni saada ajoittain peuran ja hirven paistilihoja. Kokemuksemme mukaan näistä saa mainion Moskovan padan – riistan maku sopii täydellisesti yhteen padan muun makumaailman kanssa.
Moskovan pata
Course: LihaCuisine: Suomi, VenäjäDifficulty: Keskivaikea4
annosta50
minutes2
hours30
minutesVenäläisestä keittiöstä vaikutteita saanut Moskovan pata yhdistelee perusmakuja taitavalla tavalla: suolaiset kurkut, hunajassa kuulotetun sipulin makeus, smetanan ja homejuuston happamuus hautuvat uunissa makujen sinfoniaksi.
Moskovan pata vaatii jonkin verran valmisteluaikaa ja ennen kaikkea riittävästi kypsennysaikaa, jotta liha mureutuu ja maut yhdistyvät täyteläisiksi. Suosittelemme valmistamaan padan jo tarjoilua edeltävänä päivänä, jolloin se on vieläkin herkullisempaa.
Ainekset
1 kg naudan filettä tai paahtopaistia
3 sipulia
3 suolakurkkua
5 dl voimakasta lihalientä
5 rkl voita
3 rkl hunajaa
2 tl rouhittua mustapippuria
ripaus cayennepippuria
3 rkl vehnäjauhoja
150 g sinihomejuustoa
240 g smetanaa
Ohjeet
- Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota liha vähintään puoli tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön.
- Kuori ja silppua sipulit. Leikkaa suolakurkut pieniksi kuutioiksi. Laitat kurkut valumaan siivilään kulhon päälle ja säästä liemi. Voit myös säästää pienen määrän suolakurkkua annosten koristeluun.
- Sulata padassa 1 rkl voita. Lisää joukkoon sipulit. Kuullota keskilämmöllä 5 minuuttia. Lisää hunaja ja kuullota vielä hetki sekoitellen.
- Lisää pataan suolakurkut ja pippuri. Kuullota vielä 5 minuuttia. Lisää joukkoon suolakurkuista valunut liemi. Siirrä pata pois liedeltä.
- Leikkaa liha noin 4 - 5 cm kuutioiksi. Sulata 1 rkl voita paistinpannulla ja paista liha pienissä erissä. Paista lihan pintaan kaunis karmellisoitu väri.
- Nosta pata kuumentumaan liedelle. Lisää lihat pataan. Lisää paistinpannulle tilkka kuumaa vettä ja kaada neste pannulta pataan.
- Mittaa vehnäjauhot lihojen päälle. Sekoita ainekset huolellisesti ja lisää lihaliemi.
- Kun liemi alkaa kiehua, murustele sekaan sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut, lisää smetana ja sekoita.
- Nosta kannella peitetty pata 200-asteiseen uuniin tunniksi. Laske sitten lämpötila 150 asteeseen ja jatka kypsennystä vielä 30 minuutin ajan.
- Poista padan kansi ja anna padan keittyä vielä kokoon ja saada hieman väriä. Anna vetäytyä 15 minuutin ajan ennen tarjoilua.
- Tarjoile Moskovan pata keitettyjen perunoiden tai valkosipuliperunamuusin kera.
Vinkit
- Moskovan pataan sopivat mainiosti myös hirven ja peuran paistilihat.
- Tämän pataruoan lisukkeeksi käy myös keitetty jasmiiniriisi.
- Vaikka tämä pata on herkullista heti valmistuttuaan, sen maku paranee jos maltat odottaa seuraavaan päivään.
- Reseptin lähde: Ilta-Sanomat / Ruokala
WordPress Recipe Plugin by WPZOOM