Etusivu » Uusimmat » Perunasalaatti on juhlien maukas klassikko
Paras perunasalaatti ohje.

Perunasalaatti on juhlien maukas klassikko

Perunasalaatti on tyypillinen tarjottava vähemmän muodollisten juhlien yhteydessä. Maukas ja täyttävä salaatti sopii erinomaisesti makkaroiden ja nakkien seuralaiseksi. Perunasalaatissa on makeita, suolaisia ja happamia elementtejä, suussa sulavaa pehmeyttä ja rapeaa purutuntumaa – siis täydellinen yhdistelmä! Perunasalaattia voi tarjoilla brunssilla, lounaan yhteydessä, päivällisellä tai vaikka yöllisenä huikopalana.

Hyppää reseptiin >>>

Perunasalaatin alkuperämaana pidetään Saksaa, josta se siirtolaisten mukana levisi ympäri Eurooppaa. Suomalaiseen juhlaperinteeseen helposti istahtanut salaatti on saanut eri reseptiversioissa lisämakuja mm. maustekurkuista ja tillistä. Vappu ja uusivuosi ovat perunasalaatin sesonkiaikoja, mutta sitä sopii tarjoilla muulloinkin.

Perinteinen perunasalaatti on yksinkertainen

Suomalaisten suosikiksi perunasalaatin on nostanut varmaankin sen yksinkertaiset raaka-aineet, mutta myös sen edullinen hinta suhteessa ravitsevuuteen. Eikä sovi vähätellä perunasalaatin ja makkaroiden maun liittoa, yhdistettynä viileän vaalean oluen puraisuun. Perinteiseen perunasalaattiin on käytetty keitettyjä perunoita, majoneesia, kermaviiliä, sipulia, suolakurkkua sekä omenaa. 

Vaikka raaka-aineluettelo on lyhyt, on lopputuloksen kannalta merkittäviä eroja käytettyjen raaka-aineiden lajikkeella tai tyypillä, sekä ainesten keskinäisillä mittasuhteilla. Perunalajikkeella on enemmänkin merkitystä rakenteen kuin osalta: liian jauhoinen lajike tekee salaatista kuivakkaampaa ja siksi perunasalaattiin kannattaa valita jokin yleisperunalajike – usein pakattuna keltaiseen pussiin. 

Omenalajikkeen valinta vaikuttaa lopputulokseen

Mielestämme perunasalaatissa kuuluu olla makeutta, suolaisuutta ja hapokkuutta. Kypsä peruna on aavistuksen makea ja kastikkeen hunaja tuo lisää makeutta. Mauste- tai suolakurkusta tulee suolaisuutta, joten kapristen ja omenan vastuulle jää perunasalaatin hapokkaista elementeistä huolehtiminen. Vaikka punaiset omenat ovatkin kauniita ja hyvän makuisia, kannattaa ne käyttää muihin tarkoituksiin ja valita perunasalaattiin jokin hapokas, yleensä vihreä lajike. Tuttu Granny Smith on oiva ostos joka pitää puolensa salaatissa sekä makunsa että rakenteensa ansiosta.

Kastike viimeistelee perunasalaatin

Perunasalaatin kastike ei ole kalorienlaskijan unelma, sillä tässä reseptissä salaattiin tulee pari purkkia ranskankermaa ja desilitran verran majoneesia – siksi se on niin täyteläinen ja maukas. Dijon-sinapin pirteä puraisu yhdistettynä sitruunamehuun tuo kirpeyttä rasvaisuuden rinnalle, hunaja makeuttaa kastiketta sopivasti. 

Perunasalaatti kannattaa valmistaa useita tunteja ennen tarjoilemista, jopa edellisenä päivänä. Monimuotoiset maut kaipaavat aikaa tasaantuakseen ja muodostaakseen harmonisen kokonaisuuden. 

Tarjoile perunasalaatti kylmänä, niin se tarjoaa sopivan kontrastin kuumille nakeille tai makkaroille. Kokeile perunasalaattia myös grillatun lihan tai kanan kanssa, myös savustettu kala sopii erittäin hyvin tarjottavaksi perunasalaatin kanssa.

Perunasalaatissa on hapokkuutta ja raikasta makua

Course: Salaatit, LisukkeetCuisine: SaksaDifficulty: helppo
Annoksia

4

servings
Valmisteluaika

10

minutes
Keittoaika

20

minutes

Tässä on yksinkertaisen hyvä perunasalaatti, joka saa sinut unohtamaan kaupan valmissalaatit. Makujen tasapaino on aivan toista luokkaa - kokeile kerran ja ihastut!

Ainekset

  • Perunasalaatti
  • 1 kg yleisperunoita

  • 100 g mauste- tai suolakurkkua

  • 150 g Granny Smith -omenaa

  • 75 g kevätsipulia

  • 50 g purkillinen kapriksia

  • Kastike
  • 300 g ranskankermaa

  • 1 dl kevytmajoneesia

  • 1,5 rkl Dijon-sinappia

  • 1 rkl sitruunamehua

  • 1 tl juoksevaa hunajaa

  • 0,25 tl mustapippuria

  • ripaus suolaa

Ohjeet

  • Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja anna perunoiden jäähtyä.
  • Kuori ja kuutioi perunat noin 3/4 - 1 sentin kuutioiksi. Kuutioi maustekurkut pienksi kuutioiksi. Kuutioi omena pieniksi kuutioiksi.
  • Hienonna kevätsipuli. Valuta kaprikset.
  • Yhdistä salaatin ainekset kulhossa.
  • Yhdistä toisessa kulhossa kaikki kastikkeen ainekset.
  • Sekoita kastike varovasti salaatin joukkoon. Siirrä valmis perunasalatti halutessasi tarjoiluastiaan.
  • Anna perunasalaatin maustua jääkaapissa tunnin tai kahden ajan ennen tarjoilemista. Koristele salaatti ruohosipuli- tai persiljasilpulla.

Vinkit

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*