Pinsa Romana on pizzan lähisukulainen

Pinsa on Rooman alueella suosittu, pizzaa muistuttava piiras tai leipä. Se eroaa meillä ja maailmalla paremmin tunnetusta napolilaisesta pizzasta taikinansa ja valmistustapansa osalta. Pinsan pohja on hieman paksumpi, pinnalta rapea ja sisältä pehmeä, lisäksi se esipaistetaan ennen täytteiden levittämistä.

Hyppää reseptiin >>>

Pinsa on viime vuosien aikana alkanut saada tunnettuutta ympäri maailmaa, joten pitihän meidänkin siihen tutustua. Odotuksissa oli mukavaa vaihtelua perjantai-illan ateriaksi.

Roomalainen pinsa – mistä oikein on kysymys?

Pinsa on Rooman valtakunnan ajalta polveutuvan leivonnaisreseptin moderni tulkinta, joka alkoi saavuttaa laajemmin suosiota Italiassa 2010-luvun puolivälin tienoilla. Aito Pinsa Romana, englanniksi Roman Pinsa, leivotaan hapanjuurta käyttäen jauhosekoituksesta jossa vehnäjauhojen joukkoon lisätään riisi- ja soijajauhoa. Tämän sekoituksen ansiosta pohjan rakenne on erilainen: täydellisen roomalaisen pinsapohjan kuori on rapea ja sisus vielä hieman pehmeä, aivan kuten focaccia-leivässä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen on myös toinen roomalainen, kuohkea ja paksupohjainen levypizza, Pizza al Taglio.

Pinsa voidaan leipoa pizzan kaltaiseksi pyöreäksi kiekoksi, mutta ovaalinmuotoinen pinsa on kaikkein suosituin , alkuperäinen tapa. Pinsapohja levitetään haluttuun muotoon ja kokoon varovasti sormilla painellen, reilusti riisi- tai durumjauhoilla jauhotetulla työtasolla.  

Pinsataikinan valmistaminen

Keskeinen ero pizzaan verrattuna on siis taikinan sisältämä jauhoseos. 00-tyypin vehnäjauhoa, soija- tai spelttijauhoa ja karkeaa riisijauhoa sisältävä seos sekoitetaan jääkaappikylmään veteen ja vettä käytetään suhteessa enemmän kuin pizzataikinassa. Taikinaa kohotetaan valmistusvaiheessa huoneenlämmössä ennen siirtämistä jääkaappiin, jossa taikina saa fermentoitua 12-48 tunnin ajan. Meidän taikinamme oli jääkaapissa noin 30 tuntia. Ennen leipomista taikina jaetaan palloiksi, jotka saavat kohota huoneenlämmössä kaksinkertaisiksi, noin 3-4 tunnin ajan. Näillä aika-asetuksilla taikinasta tuli kuohkeaa ja helposti levittyvää.

Tuloksena on pizzapohjaa kevyempi rakenne, joka paistuu hieman paksummaksi ja rapeaksi kokonaisuudeksi. Pinsapohja paistetaan lähes kypsäksi kuumassa uunissa ennen täytteiden levittämistä, joten pohjaan ei ehdi imeytymään kastikkeesta ja täytteistä kosteutta samaan tapaan kuin pizzaa kotiuunissa valmistettaessa.

Pinsapohja esipaistetaan ilman täytteitä

Onnistunut Pinsa Romana on mahdollista saada aikaan kotiuunissakin, koska tähän ei tarvita tulikuumaa pizzauunia. Meillä on käytössä uunipellin kokoinen paksu pizzateräs, joka jakaa lämpöä pinsan pohjaan tasaisesti. Uunimme lämpötila-asetuksena oli 260 astetta. Tavoitteena on saavuttaa rapea pinta ja pehmeä sisus. Kun pinsan pintaan alkaa ilmestyä ruskeita pilkkuja, on aika ottaa pinsapohja uunista ja levittää täytteet.

Ensimmäinen pinsa kohosi uunissa niin, että siihen syntyi puolen pinsan kokoinen kupla, joka ehti paistua rapeaksi. Seuraaviin pistelimme haarukalla reikiä ja se auttoi pitämään kuplimisen paremmin kurissa.

Roomalaisen pinsan täytteet ja loppupaistaminen

Täytteitä kannattaa käyttää maltillisesti, jotta pinsa ei vety loppupaistamisen aikana. Kokeilimme tällä kertaa kahta versiota: perinteistä ´parmigiana´-täytettä, joka koostuu tomaattikastikkeesta, paistetuista munakoisokuutioista ja  mozzarellajuustosta, toisessa versiossa vaihdoimme munakoisojen tilalle Milanon salamiviipaleita. Paistamisen jälkeen ripottelimme pinsojen päälle vielä parmesanlastuja ja tuoreita basilikanlehtiä. Periaatteessa pinsaan voi käyttää pizzan tapaan täytteeksi lähes mitä tahansa – ja itse asiassa valkoinen pinsa on lähimpänä alkuperäistä reseptiä.

Loppuarviot pinsakokeilustamme

Pinsoista tuli hyvin pizzan kaltaisia. Leivomme tavallisestikin pizzat käytännön syistä ovaalin muotoon, jotta niitä mahtuu uuniin kaksi kerrallaan. Ulkonäöllisesti lopputulos on hieman poikkeava, sillä pohjaan nousee esipaistamisen aikana kuplia ja siksi pohjasta ei tule pizzan kaltaisesti tasainen. Täytteitä pinsan päälle tulee ladottua vähemmän ja tämä vaikuttaa positiivisesti pohjan säilymiseen rapeana. Ensimmäinen pinsa jäi aika lailla kalpeaksi väriltään. Kokeilimme mitä tapahtuu, jos pinsan reunoille levittää ohuelti oliiviöljyä ennen paistamista – tämä parantaa paistotulosta ainakin reunojen värin, ehkä myös rapeuden osalta. Suosittelemme siis reunojen kevyttä öljyämistä.

Pinsapohjaa ei kannata painella turhan suureksi, jotta pohjan rakenne ei kärsi. Pinsa saa siis jäädä pizzaa paksummaksi. Pohjasta tuli rapea, kuten oli tarkoituskin. Entä maku? Meillä ei ole vertailukohtaa aiemmin tehdystä munakoisopizzasta, mutta salamitäytteillä pinsan maku ei olennaisesti eronnut pizzasta. Jos seuraavalla kerralla otamme taikinaan mukaan speltti-tai soijajauhot, niin ehkä se tuo sitten myös makuaistilla havaittavaa eroa.  Kiinnostavaa olisi myös päästä kokeilemaan pinsataikinan valmistamista hapanjuurta käyttäen, toivottavasti siihen avautuu pian mahdollisuus.