Sitruunatiramisu on kaikkiin vuodenaikoihin ja tilanteisiin sopiva jälkiruoka, joka on riittävän maukas mutta kuitenkin kevyen oloinen. Sitruunatahna on helppo valmistaa ja sokerikakkukeksit voi ostaa valmiina lähikaupasta.
Tunnustamme. Tämä jälkiruoka tuli valittua tekoon puhtaasti Pirkka-lehden pääsiäisruokareseptien ansiosta. Kaipasimme pääsiäisen karitsapaistin ja kermaperunoiden perään raikasta lopetusta – ja sitruunainen tiramisu tuntui täyttävän kriteerit. Helppouskin toteutui, sillä kaapista löytyi jo valmista sitruunatahnaa.
Tiramisusta tunnetaan lukemattomia versioita, oma suosikkimme perustuu italialaisilta ravintoloitsijoilta saatuun reseptiin. Yhteistä tämän sitruunaisen reseptin kanssa on sokerikakkukeksien ja mascarponejuuston käyttäminen. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen kokosimme annokset laseihin, mutta vuokaversiossakaan tuskin on huomautettavaa.
Sitruunatiramisu kannattaa valmistaa edeltävänä päivänä
Äskettäin hankittu tyllasetti piti luonnollisesti testata näin sopivan tilaisuuden tullen ja näperrellä pintaan pursotukset sekä kerma-mascarponevaahdosta että sitruunatahnasta. Reseptin mukaiset koristeet minttu ja syötävät kukat jäivät tällä kertaa toteuttamatta.
Annokset tekeytyivät jääkaapissa yön yli ja rakenne oli sopivan lusikoitava, vaikka vaahto vaikutti valmistusvaiheessa varsin notkealta. Kaiken kaikkiaan suositeltava jälkiruokavaihtoehto joka sopii aterian päätökseksi vuoden ympäri.
Sitruunatiramisu on raikas jälkiruoka
Course: JälkiruoatCuisine: ItaliaDifficulty: helppo12
annosta1
hourSitruunatiramisu on raikkaan makuinen versio klassikosta. Valmista kaikkiin vuodenaikoihin sopiva jälkiruoka jo edeltävänä päivänä, helposti sokerikakkukekseistä ja sitruunatahnasta.
Ainekset
- Sitruunatahna eli lemon curd
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua
50 g voita
- Täyte
2 dl vispikermaa
250 g Mascarpone-juustoa
0,5 dl sitruunatahnaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
- Kostutus
1 dl vettä
1 dl sokeria
0,5 dl sitruunamehua
- Lisäksi
200 g Savoiardi-keksejä
(sitruunaviipaleita)
(tuoretta minttua)
(syötäviä kukkia)
Ohjeet
- Sitruunatahna
- Riko huoneenlämpöiset munat pyöreäpohjaiseen metalliseen kulhoon. Lisää sokeri, sitruunankuori ja -mehu. Nosta kulho kattilan päälle, jossa on kiehuvaa vettä. (Kulhon pohja ei saa koskettaa vettä.)
- Kuumenna seosta vesihauteessa koko ajan kierrevatkaimella vatkaten, kunnes seos sakenee. Aikaa kuluu noin 5 minuuttia. Nosta kulho vesihauteesta ja lisää paloiteltu voi. Vatkaa, kunnes voi on sulanut. Painele muovikelmun pala lemon curdin pintaan ja siirrä jääkaappiin jähmettymään noin 20 minuutiksi.
- Täyte
- Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone ja 1/2 dl lemon curdia. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
- Kokoaminen
- Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna, kunnes sokeri on liuennut. Jäähdytä ja lisää lopuksi sitruunanmehu. Kaada sitruuna-sokeriliemi tai limoncello laakeaan kulhoon.
- Kasta keksit kummaltakin puolelta sitruuna-sokeriliemeen tai limoncelloon. Levitä puolet kekseistä vuoan (noin 25 x 20 cm) pohjalle. Levitä puolet täytteestä keksien päälle.
- Lado toinen keksikerros ja loput täytteestä. Lusikoi tai pursota päällimmäiseksi kerros lemon curdia. Tasoita pinta lusikalla.
- Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mielellään yön yli. Koristele sitruunaviipaleilla, tuoreella mintulla ja syötävillä kukilla juuri ennen tarjoamista.
Vinkit
- Alkuperäinen resepti: k-ruoka.fi
WordPress Recipe Plugin by WPZOOM